Osallistuminen kilpailuihin


Kilpailemaan ei ole pakko lähteä, ellei itse halua, toki lajia voi harrastaa muutenkin.

Kilpailulisenssi
Ennen kilpailuihin osallistumista on maksettava kilpailulisenssi.
Tuoteseloste (pdf)

Maksun voi suorittaa Suomen tanssiurheiluliiton nettisivuilta löytyvässä osoitteessa. Lisenssi sisältää tapaturmavakuutuksen. Jos jo on urheiluharrastuksessa ja kilpailuissa sattuvat tapaturmat korvaava vakuutus (asia kannattaa varmistaa vakuutusyhtiöstä), voi hankkia vakuutuksettoman lisenssin. Lisenssi on siis henkilökohtainen, ei parikohtainen. Eli parin molempien osapuolien pitää maksaa oma lisenssinsä. Lisenssi on seuraavan vuoden tammikuun loppuun saakka.

Ilmoittautuminen
Viimeistään 2 viikkoa ennen ensimmäisiin kilpailuihin osallistumista pari on ilmoitettava seuraavat tiedot: nimet, yhteystiedot ja syntymäajat. Tiedot ilmoitetaan Revontulitanssijoiden parikortistoon (ja sitä kautta myös STULiin).

Kilpailukalenteri
Suomen tanssiurheiluliitto (STUL) julkaisee vuosittain kilpailukalenterin, josta näkyvät kaikki Suomessa järjestettävät tanssikilpailut sekä niissä tanssittavat luokat.
Katso STUL -sivuilta Kilpailukalenteri. Kaikissa kilpailuissa ei välttämättä ole parille sopivaa luokkaa. Pari voi osallistua omassa taitotasoluokassaan (E-A) myös omaa ikäsarjaansa seuraavaan (vanhempaan) ikäsarjaan ja senioriluokissa nuorempaan ikäsarjaan tai yleiseen sarjaan, jos omaa ikäsarjaa ei kisoissa ole.

Tarkemmat tiedot kustakin kilpailusta löytyvät kilpailukutsusta, joka julkaistaan yleensä pari kuukautta ennen kilpailua. Kutsut tulevat näkyviin liiton nettisivuilla olevan kilpailukalenterin yhteyteen. Kilpailuihin täytyy ilmoittautua etukäteen seuramme kilpailusihteerille, joka toimittaa ilmoittautumiset eteenpäin järjestävälle seuralle määräpäivään mennessä. Ilmoittautuminen on kutsussa mainitun viimeisen peruutuspäivän jälkeen sitova, eli jos pari jää pois kilpailuista, vaikka on ilmoittautunut, pari joutuu maksamaan peruutusmaksun. Sairaustapauksissa parin pitää ilmoittaa peruutus kilpailun järjestävälle seuralle ja toimittaa heille lääkärintodistus, niin peruutusmaksua ei peritä.

Osallistumismaksu
Kilpailuihin on aina osallistumismaksu. Sen suuruus ja maksutapa ilmenevät kilpailukutsusta. Maksu on esimerkiksi aluekilpailuissa keskimäärin luokkaa 20 euroa/pari ja usein sen voi maksaa etukäteen järjestävän seuran tilille.

Maksuun on laitettava viestiksi; sarja, luokka, seura ja kilpailijan/kilpailijoiden nimet (esim. Lapsi 1E, Swivel, Timo Tanssija).

Maksun voi maksaa myös käteisellä kilpailupaikalla, mutta se voi olla muutaman euron suurempi kuin etukäteen maksettuna. Kaikki tarvittavat tiedot sekä kilpailujen pitopaikka selviävät kilpailukutsusta. Parien tulee itse huolehtia osallistumismaksusta joko etukäteen tai kilpailupaikalle saavuttaessa ilmoittautumisen yhteydessä.

Kilpailujen aikataulu
Kun kilpailut lähestyvät, STUL:in Kilpailukalenteriin ilmestyy kilpailukutsun viereen kilpailujen aikataulu. Aikataulu julkaistaan yleensä viimeistään viikkoa ennen kilpailua. Aikataulusta ilmenee kunkin luokan kilpailun summittainen alkamisaika. Kilpailupaikalla on hyvä olla hyvissä ajoin, viimeistään tuntia ennen oman kilpailun alkamista, silloin jää aikaa vaatteiden vaihtoon ja lämmittelyyn.